Hae tästä blogista

lauantai 14. toukokuuta 2016

Koemeikki ja kampaus

Kävin viime lauantaina koemeikissä ja kampauksessa Tallinnassa. Mukana seuraamassa oli kaasoista kaksi ja kolmaskin saapui viime metreillä.
Meikin teko kestikin pidempään kuin olin ajatellut niin säälistä katselin meikkisutuen alta kuinka nälkäiset kaasoni odottivat ja odottivat, laivan lähtö takaisin suomeen läheni uhkaavasti ja oli paljon tehtävää ennen sitä. Meikki valmistui aikanaan ja kampauskin saatiin päähän ja tulos oli hyvä. Pientä korjailua ensi kertaan. Meikissä tehdään hieman sumuisempi meikkaus yläluomeen ja ripset vaihdetaan toisiin, vähän kevyempiin. Kampaus oli juuri sellainen kun haaveilin, laitetaan vaan lisää voluumia siihen ja asetellaan hattu toisenlailla.
Kaasotkin varasivat meikin ja kampauksen hääjuhlaamme.Ja nyt sitten vietetään aamu yhdessä puunattavina.



Heittokimppu

Jotain hääperinteitä meiltäkin löytyy ja tarkoitus olisi heittää morsiuskimppu. Minun kimppuhan painaa kilon ja sisältää teräviä osia, niin en halua varata ambulanssia paikalle kun jotain lähtee taju kun kimppu kolahtaa kalloon.
Ensin mietin aitoja kukkia, mutta totesin että jos heittokimpun saaja onkin suomesta ja hän haluaa ottaa sen muistoksi , niin aito ei säily Suomeen saakka. Joten tein nyt tekokukkakimpun jolla säästytään henkilövahingoilta ja kestää kotiinkin, ellei heittäessä hajoa osiin.