Hae tästä blogista

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Polttareiden odottelua

Toiveissa pienimuotoiset polttarit joissa nautittaisiin hyvästä ruoasta ja yhdessä olosta. Hemmotteluhoidot ym rentouttava juttu sopisi miulle parhaiten, kun ei enää ole tarve bilettää yökerhoissa aamun pikkutunneille, enkä edes enää pystykkään.

Ehdoton nounou nolaamiselle,liian kireille vaatteille, liikaa viinaksien kanssa läträämiselle ja pikkutuhmien tavaroiden kauppaamiselle.
Avioliittoneuvot ja pikkutehtävät toki kuullostaa mukavilta.

Peruukin tai muuta pientä kivaa suostuisin päälleni pukemaan ja aina ollut haaveena joskus pukeutua Anime-hahmoksi,kun niillä on niin upeita peruukkeja!
Näin vuosia sitten Charleston -polttarit ja se oli kivan näköinen tyttöporukka ei yhtään noloja vaikka olikin asut kaikilla.

En haluaisi kuitenkaan että polttariporukka kokisi suurta vaivaa ja stressiä niiden järkkämiseen ja enkä haluaisi että niihin tuhlataan paljon rahaakaan. Yhdessäolo on se tärkein kriteeri.

Saunomista toivoisin vältettävän ettei tämä morsian ala huojumaan, mutta mitä minä näitä olen latetelemaan, kunhan vaan haaveilen.Voihan se olla ettei edes polttareita tulekkaan, vaikka vip-listaa kyseltiinkin jo! Alkaa jo jännittää että milloin ne on jos on!

Jännittynein tunnelmin,
Tuleva Komentajakapteeni Koponen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti