Hae tästä blogista

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Rastihommia ja kukkakeppejä



Pitkään on pitänyt ostaa valokuvakehyksiä meidän printeille ja eilen sen sain sitten vapaapäivänä aikaiseksi että kävelin Ikeaan niitä ostamaan.
Samalla mukaan tarttui metallisia-kukkaruukkuja jotka kotiin pääsyäni harjasin teräsharjalla rikkoen niiden pinnan ja upotin ne vahvaan suolaveteen missä etikkaa ja hieman kloriittia ja vein ne ulos liemineen päivineen uimaan . Neljä kuukautta aikaa katsella tapahtuuko niille mitään vai ei, jos eivät ruostu, niin sitten pöydissä on ruostumattomia kippoja yrteille. Heittelin astiaan myös 5 sentin kolikoita, jos vaikka saataisiin merirosvorahaa niistä...

Ikeasta koukkasin vielä Vahinkotavarakeskuksen kautta ja siellä oli tarjouskorissa eurolla mansikka-kukkakeppejä, joista kotona liottelin ja raaputtelin mansikka-tarrat pois ja hieman maalia, että sain niistä kuluneen ja vanhan näköiset. Maalasin valkoisella kynsilakalla numerot ja vahvistin mustalla tussilla jonka jälkeen vielä harjasin numerot teräsharjalla kuluneen näköisiksi. Ja vielä pitää keppejä lyhentää, kunhan jostain saan rautasahan.

Ja pitihän nuo paperihommatkin eilen tehdä loppuun , eli kehystellä ja teippailla viimeisetkin paperit paikalleen.

Nyt jännitellään tässä kun kutsut on varmaan tavoittaneet jo toivon mukaan osan vierasta, että tuleeko meille yhtään vieraita vai juhlitaanko hyvin pienellä porukalla.











maanantai 18. huhtikuuta 2016

Jalalla koreasti

Häävalssi, häätanssi, häähuojunta, häänojailu , häähumppa...








Valssi ei istu meidän juhlaan eikä meidän tanssitaidoille. Morsian kun on niin huojuvaa sorttia että menee enemmän nojailuksi musiikin tahtiin.




Kuitenkin ollaan vähän mietitty jotain pientä extraa tanssiin ja voi olla että meidän nojailu muuttuu kreikkalaiseksi Zorbas-tanssiksi johon haluisimme kaikki vieraat mukaan heiluttamaan jalkojaan.
Toki minä varmaan luovutan siinä vaiheessa jos tahti menee liian vauhdikkaaksi minun tasapainolle.

Nojailuvaiheen musiikki valinta on vielä auki ja siihen on sulhanen sanonut tarvitsevansa muutaman tiukemman drinkin alle että kuuntelee kaikki nyyhkybiisit läpi ja päätetään sitten mikä se olisi.

Taustamusiikiksi ollaan valikoitu Postmodern Jukeboxin tuotantoa, modernia ilomielistä eri vuosikymmenten tyyliin tehtyjä listahittejä. Iltaa kohden kajareista kuuluu sitten 90-luvun hittejä , muutama helmi menneiltä vuosikymmeniltä sekä tämän päivän jalkaa vipattavaa tykitystä. niin suomeksi, englanniksi, espanjaksi sekä vironkin kielellä.



Rouva-titteli lähenee

Kolme viikkoa on pitkä aika odottaa miestä kotiin ja kolme viikkoa odotin että voidaan yhdessä laittaa esteiden tutkinta pyyntö maistaraatille.
Vihdoin mies palasi matkaltaan ja olin täpinöissäni että hän tuli kotiin ja samalla myös levoton kun halusin hoitaa rastihommat pois alta, eli laitettiin sitten pyyntö sunnuntaina menemään sekä tänään lähti myös hääkutsut postissa syyskuun juhliin.
Suuri helpotuksen huokaus, kun ne on nyt hoidettuina.
Nyt voi keskittyä taas muihin juttuihin, esim saamaan harmaita hiuksia sulhasen vaatteista ja niiden tuunaamisesta ja ties mistä muusta.
Tänään jäljellä 43 päivää!!


lauantai 9. huhtikuuta 2016

Polttareiden odottelua

Toiveissa pienimuotoiset polttarit joissa nautittaisiin hyvästä ruoasta ja yhdessä olosta. Hemmotteluhoidot ym rentouttava juttu sopisi miulle parhaiten, kun ei enää ole tarve bilettää yökerhoissa aamun pikkutunneille, enkä edes enää pystykkään.

Ehdoton nounou nolaamiselle,liian kireille vaatteille, liikaa viinaksien kanssa läträämiselle ja pikkutuhmien tavaroiden kauppaamiselle.
Avioliittoneuvot ja pikkutehtävät toki kuullostaa mukavilta.

Peruukin tai muuta pientä kivaa suostuisin päälleni pukemaan ja aina ollut haaveena joskus pukeutua Anime-hahmoksi,kun niillä on niin upeita peruukkeja!
Näin vuosia sitten Charleston -polttarit ja se oli kivan näköinen tyttöporukka ei yhtään noloja vaikka olikin asut kaikilla.

En haluaisi kuitenkaan että polttariporukka kokisi suurta vaivaa ja stressiä niiden järkkämiseen ja enkä haluaisi että niihin tuhlataan paljon rahaakaan. Yhdessäolo on se tärkein kriteeri.

Saunomista toivoisin vältettävän ettei tämä morsian ala huojumaan, mutta mitä minä näitä olen latetelemaan, kunhan vaan haaveilen.Voihan se olla ettei edes polttareita tulekkaan, vaikka vip-listaa kyseltiinkin jo! Alkaa jo jännittää että milloin ne on jos on!

Jännittynein tunnelmin,
Tuleva Komentajakapteeni Koponen



tiistai 5. huhtikuuta 2016

Häämatkahaaveita

Häämatkaa emme vielä ole varanneet,  yksi syy siihen on terveydentilani ja seurataan ensin miten häästressi vaikuttaa korviini.
Haaveita ja paikkoja on monia mitkä meitä kiehtoo: Argentiinan mehukkaat pihvit, Chilen viinitilat, Tokion ihmeellinen anime-maailma, Mauritiuksen upeat rannat.

Me ollaan jo tavallaan koettu jo ennakkoon häämatka kun kävimme Karibialla Dominikaanisessa tasavallassa Punta Canassa.Upea kaksiviikkoinen Majestic Elegance- hotellissa elegance-clubilaisina meille kuului paketti omalla hovimestarilla,Vip-altaalla ja omalla Bali-vuoteella altaan reunalta. Huoneestamme pääsi suoraan altaaseen ja muutaman metrin päässä privaattirannalla pääsi ihailemaan Karibian-meren turkoosia kimallusta. Vaikka matkamme tarkoitus olikin juhlia ystävän ja minun synttäreitä, oli puitteet kuitenkin äärimmäisen romanttiset ja näin ollen monen häämatkalaisen valinta. Nähtiin useat häät ympäri hotellialuetta ja tavattiin häämatkalaisia runsain mitoin.
Suosittelen lämpimästi Punta Canaa häämatka-kohteeksi ja ties vaikka mekin päädytään sinne uudelleen.

Tässä fiilistelykuvia meidän matka-albumista:








Hääkampaus ja meikki

Hiukset lähtee päästä kun koitan kampausta miettiä. Steampunk-kampaus se kuitenkin tulee olemaan syyskuussa ja olen varannut Virosta ajan kampaajalle ja meikkiin. Tulevat juhlapaikalle tekemään. Vielä en ole sopinut tarkkaa päivämäärää koekampaukselle kun en tiedä milloin seuraavan kerran olen Tallinnassa.
Meikissä haluan tummaa savua ja kuparin hohdetta korostamaan Steampunk-teemaa.

1.6 Kampauksen ja meikin teen itse ja simppelillä linjalla mennään silloin.
Hiuksiin tulee kukkapanta jolla teen kampauksen. Ja kevyt päivämeikki.Korkeintaan lisään irtoripset tuomaan runsautta.

Inpiraatiokuvia:

 Steampunk kampauksia:









Sormushaaveita

Vihkisormus. Budjetillisistä syistä sormuksen osto siirtyy hamaan tulevaisuuteen ja meidän hopeiset kihlat hoitavat vihkisormuksen virkaa kunnes rahatilanne helpottaa ja päästään suunnittelemaan sormukset korusepän kanssa.
Joskus haaveilin että tekisin sormukset itse mutten ole perehtynyt sormusten valmistukseen enkä takomiseen, muut korut on niin paljon helpompia tehdä. Miustahan piti tulla koru-arteesaanikin joskus kauan aikaa sitten, mutta muutaman pisteen päähän jäin pääsykokeissa opiskelupaikasta joten nykyisin teen koruja kotona omaksi ja muiden iloksi.

En ole niinkään blingin perään, mutta ehkä muutama pieni musta timantti saattaisi sopia sormus-suunnitelmaan. Materiaalina titaani ja halutaan graafisia muotoja ja uniikki design. Kestävyys ja rouheat muodot on avainsanoina.

Inspiraatiokuvia Pinterestistä:





maanantai 4. huhtikuuta 2016

Steampunk asu alkaa hahmottua

Tänään hain postissa yläaosan ja alkaa pikkuhiljaa olla paketti kasassa.
Alkaa jo vähän jännittämään.
Korsetin napit eivät olleetkaan pronssiset vaan hopeiset, mutta en usko että se haittaa ja jos haittaa niin voin niitä hieman vielä tuunailla.
Kuvaaminen täällä asunnossa on todella hankalaa kun ei ole kokovartalopeiliä niin otin itsestäni epämääräisen kuvan mistä hieman saattaa saada selvää, mitä sieltä postista tänään saapuikaan.
Nyörittäminen toki ei onnistunut itsekseen joten tiimalasivartalo on vielä kaukana!

Yläosa

Valokuvista muistoja

Miulle on tärkeetä saada päivästä muistoja.
Valokuvaajan valinta oli itselleni tärkeä osa tätä hääsuunnittelua ja uskon että valintamne on napakymppi jo näin etukäteen.Luotan kuvaajaan ja uskon että hän osaa kertoa jos en näytä edustavalle kaksoileukoineni taikka tyrmätä hullut kuvausideamne ja opastaa uusiin parempiin.

Minua on aina kiehtonut vanhat mustavalkoiset kuvat ja niiden tunnelma, Haluaisin osaan kuvista sellaisen tunnelman kuin vanhoista kuvista huokuu.

Halutaan hyödyntää sotamuseon maita jos vain suinkin mahdollista sekä läheistä puistoa sekä puistotietä. Sisälläkin olisi ihanat vanhat rautaiset kierreportaat jotka olisi ihana saada johonkin kuvaan,kuten takka ja sen edustalla olevat antiikkituolit.
Juhlapaikalta löytyy myös lampi joten sekin olisi kiva saada jollain tapaa kuviin. Läheltä löytyy myös iänikuisia muureja ja rakennuksia. Joten paljon valinnan varaa missä kuvata. Sateella sitten vaikka saappaat jalassa.
Tärkeässä roolissa on myös ruoka, esillepano sekä pienet yksityskohdat ja yleisilme sekä juhlapaikka kokonaisuudessaan. Unohtamatta vieraita, Ryhmäkuva heistä ja viritetään vakavien ilmeiden photobooth juhlapaikalle,että kaikilla vierailla on mahdollista käydä jäykistelemässä kameran edessä.

Kuvakaappasin Pinterestistä tähän inspiraatiokuvia.